WT: Kaikki mitä olet koskaan halunnut tietää rakkaudesta// Kirja-arvio: Bell Hooks – All About Love

Sain kuukausi sitten syntymäpäivälahjaksi Bell Hooksin kirjan. Hooks on yhdysvaltalainen kirjailija, feministi ja yhteiskunnallinen vaikuttaja ja hänen aiempia tekstejään lukeneena olin innoissani uudesta kirjasta. Kunnes huomasin otsikon: All About Love. Huokaisin, joku parisuhde self-help kirja, en olisi odottanut tätä Hooksilta. Aloitin lukemisen valmiina tylsistymään, kunnes pääsin ensimmäiseen kappaleeseen ja rakkauden määritelmään. Hooks oli ottanut määritelmän psykiatri M. Scott Pecksiltä ja se kuului näin ”the will to extend one’s self for the purpose of nurturing one’s own or another’s spiritual growth”. Jatkona seurasi Hooksin oma moniulotteinen ja terävä analyysi siitä, miten rakkaus on määritelty yhteiskunnassamme ja siitä, miten siinä on kenties menty vikaan. ’Spiritual’ ei tässä yhteydessä viittaa välttämättä uskontoon, vaan myös ihmisen kokonaisvaltaiseen henkiseen kasvuun. Kirja käsittelee rakkautta muutenkin laajalti, sekä yksityisellä että yhteiskunnallisella tasolla. Hooks ei puhu vain parisuhteista, vaan myös rakkaudesta ystäviä, perhettä, työ- ja muita yhteisöjä kohtaan.

Kirjan alkusanoissa Hooks nostaa esille tärkeän asian rakkaudesta arvona. Hän puhuu siitä, kuinka kulttuurissamme rakkaudesta on tullut ns. ”pehmeä” arvo. Kuten tunteet, rakkaudesta puhuminen on tullut naiiviuden merkiksi, jopa noloksi asiaksi. Yhteiskunnallisella tasolla rakkaudesta ei juuri puhuta, sen käsittely jää suurimmaksi osaksi populäärikulttuurin tehtäväksi. Populäärikulttuurin diskurssi ja sävyt rakkaudesta puhuttaessa ovatkin muuttuneet sitten 60-luvun ”all you need is love”-tyyppisen hengen jälkeen. Nykyään usealla eri kulttuurin alalla, oli sitten kyse musiikista, kirjallisuudesta tai mediasta, rakkaus tehdään jopa epärelevantiksi. Etenkin nuorisokulttuuri on rakkautta kohtaan hyvinkin kyyninen. Tämä kyynisyys kumpuaa pelosta rakastaa, tuntea kipua ja olla oikeasti lähellä toista ihmistä. Läheltä näkee paremmin ja meidän aikamme kulttuuri kannustaa meitä enemmänkin toiseen suuntaan; luomaan kuoria, imagoa ja kaukaa tarkasteltavaa täydellisyyttä. Näitä kuoria on helppo ylläpitää internetin etäisyyden päässä, mutta aidossa ihmissuhteessa tulevat esille myös säröt, ja tämä saa meidät pelkäämään läheisyyttä.

Uskon että kaikki haluavat tietää mitä rakkaus on. Mutta kuten Hooks kirjoittaa, populäärikulttuuri ei anna kovin kattavaa vastausta. Tämä kulttuuri on silti joillekin ainut referenssipinta, mistä lähteä etsimään vastauksia. Ydinperhekeskeinen kulttuurimme puolestaan antaa usein ymmärtää, että tärkein rakkaus on se, jonka kohtaamme alkuperäisessä perheessämme. Tai se, jonka kohtaamme toisessa, itse luomassamme perheessä. Etenkin naisten saama viesti yhteiskunnalta on edelleen se, että onnistumisemme elämässä riippuu kumppanin ja perheen luomisesta. Harmillisen harvat meistä saavat kotoaan terveen kuvan siitä mitä rakkauden pitäisi olla. Suhteemme vanhempiimme ovat ensimmäiset kokemuksemme siitä, mitä rakkaus on, ja usein haemme tätä samaa kokemusta vielä vuosia myöhemmin partnereiltamme. Kuitenkin useilla meistä on olemassa muitakin ihmissuhteita, missä rakkautta voi harjoittaa, kuten ystävyys. Hooks tiivistää hyvin sen, miten tärkeää olisi laajentaa käsitystämme rakkaudesta;

”When we see love as the will to nurture ones own or anothers spiritual growth, revealed through acts of care, respect, knowing and assuming responsibility, the foundation of all love in our life is the same. There is no special love exclusively reserved for romantic partners. Genuine love is the foundation of our engagement with ourselves, with family, with friends, with partners, with everyone we choose to love.”

Hooksin mukaan toinen ihmissuhde jonka usein jätämme taka-alalle, on suhde itseemme. Tässä kohtaa kliseet ovat harvinaisen tosia, et voi rakastaa muita, ennen kuin rakastat itseäsi.

 

Teksti // Aurora Lemma

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.