Surffilääkärit ja medisiinan laskeva taso

 

“I’m not poor, I’m sober; light of baggage; I live only with what is necessary so material goods don’t steal my freedom”, lausuu viime keväänä eläköitynyt valtionpäämiehenä varsin eksentrisenä herrasmiehenä tunnettu Uruguay:n presidentti José Mujica. Medisiinarit reppureissaavat, joogaavat ja hidastelevat opinnoissa. Ovatko kandit regressoituneet täysin selkärangattomaksi mönjämäiseksi elämänmuodoksi? Romahtaako medisiinan taso?

Haastattelin kahta hitaan elämän valinnutta kandikollegaa. He elävät kämppiksinä nelihenkisessä kalliolaiskommuunissa ja harrastavat pyöräilyä, lainelautailua sekä skeittausta.

On keskiviikkoaamu ja soitan vallilalaisasunnon ovikelloa. Vastaan tulee pelkkiin Sponge-Bob -piirroshahmojen kuvittamiin kalsareihin sonnustautunut mies, jolla on kylkeen tatuoituna jonkin yhdisteen molekyylirakenne tikkukaavana. “Sori, heräsin ovikelloon ja mulla on aamuheijari vielä päällä.” Kämppiselämään tottuneena totean, ettei haittaa ja kysyn tatuoinnista. “Se on psilosybiini, sienihallusinogeeni.”, vastaa auringon blondaamalla takkutukalla ja 1,5 viikon parransängellä varustettu Sepi. Kysyn, onko toinen haastateltava paikalla.

“Pikku-Jaakko ei yleensä nouse ennen iltapäivää, se on välivuodella ja käy kerran viikossa sunnuntaisin tekemässä 24h tk-päivystyksen Attendon kautta. En oikeen tiiä mitä se tekee öisin, joskus yöllä kusella käydessä se tsiigas sohvalla Rick and Mortya, kello tais olla jotain 5 aamulla”

“JASKA, HERÄÄ TÄÄL ON SE Q:N JANNU, ME VENATAA SUA!”

***************************

20160129_194227Laskeudumme pitkää leveää portaikkoa pitkin maan alle valtavaan väestönsuojaan. Kriisitilanteessa se suojaa jopa ydinpommeilta, rauhan aikana siellä on alakulttuurin pyhättö, yli kahden tuhannen neliömetrin skeittihalli. Eräänlainen turvasatama siis nytkin, sillä Helsingin skeittiskene vetäytyy talvisin “luolan” uumeniin suojaan rännältä ja viimalta. Pikku-Jaakko kertoo, että välivuodesta huolimatta hän yrittää yleensä herätä viimeistään yhdeltä, jotta ehtisi skeittaamaan ennen illan ruuhkia. “Tähän aikaan mestoilla on lähinnä yksittäisiä työttömiä sossurottia, koululintsareita ja muita vapaaherroja. Illalla paikka kuhisee jonneja sekä yksittäisiä työssäkäyviä, jotka rynnistää tänne heti poljettuaan päivittäisen lenkkinsä oravanpyörässä.”

Skeittihalli on haastateltavillemme tärkeä pakopaikka joulukuisen Helsingin pimeydeltä ja harmaudelta. “Täällä voi kokea uudelleen sen lapsuuden vapauden ja huolettomuuden tunteen. Silloin aurinko tuntui paistavan aina ja aamu alkoi sillä, että koko posse kokoontui aamulla yhdelle spotille (toim. huom. skeittipaikalle) ja sit vedettiin yhessä koko päivä roiskeläppien ja Juissin voimalla”, selostaa Pikku-Jaska.

Huolimatta siitä, että kaverukset ovat nykyään loppupuolella lääketieteen opintojaan Helsingin yliopistossa, ei skeittariasenne ole kadonnut minnekään. Farkut ja skeittifirman T-paita, puhkiskeitatut tennarit, lippis ja kengännauhan käyttö vyönä pistävät silmään lääkärintakkiin kombinoituna, mutta skeittihallissa ne liittävät pojat osaksi maailmanlaajuista yhteisöä, jolla on oma slangi, kulttuuri ja uniformu. Sepin mukaan useimmat skeittarit työskentelevät joko luovilla aloilla tai erinäisissä “nollataulu-hanttihommissa” mahdollistaakseen täyden stressivapaan keskittymiseen elämäntapaansa. Sepi ja Pikku-Jaska ovat valinneet toisenlaisen strategian.

P-J: “Suomi ahdistaa, ihmiset on huonolla tuulella suurimman osan ajasta. Mulla on semmaa jäljellä ja toki syvärit tekemättä viel. Niiden jälkeen aion tahkoo Attendol hilloo muutaman kuukauden ja muutan puoleks vuodeks tyylii Etelä-Amerikkaan tai jonnekin kiertelee, skedee ja surffaa. Palaan sit ku rahat loppuu ja toistan samaa rumbaa, kunnes kyllästyttää. En haluu tehä mitään pitkälle meneviä suunnitelmia koska elämä on tässä ja nyt, jos joku ei tunnu siistiltä nyt ni kantsii miettii et miks haluis ottaa sen riskin et se ei ikin tunnu siistilt?“

20160129_182133S: “Joo, siis jengi herää 50-vuotiaana siihen et ne on tehny hidasta itsemurhaa istumalla 8 h päiväs toimistotuolissa jo 25 vuoden ajan ja yrittää korvaa menetettyy aikaa ostamal jonku vitun Porschen tai Harrikan”, Sepi komppaa. “Me ei arvosteta materiaa. Totta kai pitää olla ruokaa ja katto pään päällä, mut opintotuki ja etenki myöhemmin päivystyskorvaukset riittää vuokraan ja ruuan saa dyykattua, koulutuskin on tässä upeassa maassa ilmaista. Kun on annettu tällaiset mahdollisuudet toteuttaa unelmia, ni vain idiootti hukkaa vähäistä aikaansa maan päällä palkkaorjan toimenkuvassa.”

********************************************************
Tiukan skeittisession jälkee pojat suunnittelevat loppupäivän ohjelmaa. Illat klo 18 alkaen on pyhitetty kämppisten kesken yhteiselle illalliselle, rentoutumiselle ja rankasta arjesta palautumiselle. Sitä ennen täytyy kuitenkin käydä ruokakaupassa. “Hyvät dyykkausmestat on ammattisalaisuuksia, jotka jaetaan vaan luotettavimmille frendeille. Usein itse kohdekaupassa on töissä joku myyrä, joka pistää koodia, kun on erityisen hyvä saalis tiedossa. Nyt meil ei oo vihiä mistään, joten on vähän fifty-sixty et mitä täs käy.”, Sepi selostaa.

Saavumme seinänmyötäisesti kävellen ja valvontakameroita vältellen nimeltämainitsemattoman LIDL-kaupan roskiskatokselle, joka on suojattu kalteriovella. Sepi naputtelee tottuneesti ovikoodin ja pääsemme livahtamaan katoksen alle, eikä aikaakaan kun pojat jo kaivelevat nyrpistellen laihaa saalistaan.

Sepi: “Helvetti, pelkkää leipää, Nää on viel osa homees. Tyylii pari päivää vanhoi. Must nää oli tääl jo eilen.”
P-J: “Nohuhhuh, mil tsägäl nää LIDLin läskit ei oo viel ehtiny kattoo hävikkii? Mä oon liian vanha tähän skeidaan.”

Pikaisen palaverin jälkeen päästään yhteisymmärrykseen varasuunnitelmasta.

P-J: “No eihän täst nyt tuu lasta eikä eikä mitään muutakaan, mennää himaan mä tarjoon meille Woltista mätöt. Me ehitään fillaroida sinne just sopivasti ennen, ku safkat tulee.”
S: “Ok, hillomestari, soitan Samille et laittaa saunan päälle.”

Haastattelumme päättyy ja hyvästelen Sepin ja Pikku-Jaakon Sörnäisten “piritorilla”, josta he jatkavat saksalaisvalmisteisella Premium-luokan autolla matkaa kohti Töölön kotiaan. Parin viikon päästä juttua viimeistellessäni sähköpostiini kilahtaa oheinen jouluntoivotus:

biitsikuva

Juttu ja sen henkilöt ovat fiktiivisiä. Allekirjoittanut ehti vain kerran skeittaamaan koko syksyn aikana.

Teksti // Alexander Almqvist

 

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.