Q:n joulutarina

Osa 1

Kuu puki tonttutamineet päälleen ja pyyhki hikeä otsaltaan. Pukki oli kutsunut hänet henkilökohtaiseen tapaamiseen porokarsinaan, mikä oli todella epätavanomaista. Joulupukki OY:llä oli ollut taloudellisesti hankala vuosi ja rankat YT-neuvottelut olivat laskeneet Korvatunturin joulumielen pohjalukemiin. Kuu oli varma, että Pukki aikoi antaa hänellekin kenkää.
Kuu koputti porokarsinan ovea. “Tule sisään,” kuului matala ääni karsinasta. Kuu ei ollut koskaan tavannut Pukkia henkilökohtaisesti ja pelonsekaiset tunteet lamaannuttivat hänet hetkellisesti. Kuu avasi oven ja pelästyi huomatessaan olevansa kasvokkain maailmankuulun Mahtiporon kanssa. “Ei hätää, se puree vain tuhmia tonttuja!” Pukki naurahti ilmestyessään Mahtiporon takaa. Kuu oli kauhusta kankeana. “Haluaisit varmaan koeajaa?” Pukki kysyi ottaessaan Kuuta kauluksesta kiinni ja heitti tämän Mahtiporon selkään.
Kuu huomasi ettei ollut hengittänyt pitkään aikaan, ja nyt hän istuikin maailman mahtavimman poron selässä katsoen Pukkia alaspäin.
“Tiedän, että sinulla on hyvä sydän”, Pukki aloitti, “mutta meillä ei yksinkertaisesti ole varaa antaa lahjoja kaikille.”
“Kiitos”, Kuu sai vihdoin suunsa auki.
“Viime vuonna et tehnyt yhtäkään raporttia tuhmista lapsista, joten et ole selvästi ollut tarpeeksi ankara”, Pukki jatkoi pahaenteisesti, “joten minun on pakko antaa sinulle varoitus epäkollegiaalisuudesta tonttuutta kohtaan.”
“O-olen pahoillani”, Kuu änkytti.
“Mutta olen päättänyt antaa sinulle uuden mahdollisuuden. Tänä vuonna et raportoi lainkaan hyviä tekoja, keskityt vain tuhmuuksiin. Ymmärrätkö?!” Pukki jyrähti.
“Ky-kyllä Pukki. En tuota pettymystä” Kuu vastasi kauhuissaan.
“Hyvä! Oletkin siinä näköjään jo lähtövalmiina. Tänä vuonna tarkkailet lääketieteen opiskelijoita. Hyvää matkaa!” Pukki sanoi iloisesti ja taputti kevyesti Mahtiporon takamusta. Kuu tajusi lentävänsä keskellä pimeyttä.

Osa 2

Kuu lensi Mahtiporon selässä täysikuun valaisemassa yössä. He olivat tehneet matkaa vasta pari päivää, mutta Helsingin valot loistivat jo horisontissa. Kuu oli riemuissaan: Hän oli helpottunut Joulupukin antamasta mahdollisuudesta, ja kaiken lisäksi hän oli saanut ratsukseen Mahtiporon, poroista kuuluisimman. Nytkin hän hyräili: ”Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Kuu-tonttu matkaan jo käy. Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas!” Mutta totta tosiaan, nytkö hänen pitäisikin tarkkailla vain tuhmuuksien tekijöitä? Ja vieläpä lääketieteen opiskelijoita! Millaisia vallattomuuksia he oikein keksivätkään? Ja voi poronperhana sentään, kuinka hän raaskii raportoida niistä joulupukille?

Lauantaiaamuna marraskuun lopussa Kuu ja Mahtiporo saapuivat Helsinkiin. Kuu ohjasi Mahtiporon keskellä kaupunkia sijaitsevaan Keskuspuiston metsään, missä riittäisi ruokaa ja liikkumatilaa. Hän astui alas poron selästä, verrytteli puutuneita jäseniään ja ihmetteli metsän lumettomuutta. Korvatunturi oli ollut jo kuukauden ajan valkea! ”Kokenut ylitonttu Timjami vinkkasi, että monet lääketieteen opiskelijat asuvat ihan tässä lähellä, Ruskeasuolla metsän laidalla. Suuntaan ensimmäisenä sinne!” Kuu puheli Mahtiporoa silittäen ja lähti astelemaan polkua pitkin kohti Mediomia.

Mediomilla oli tavallinen, hiljainen aamupäivä. Kuu päätti piileskellä parkkipaikan hiekkasäiliössä, mistä hän pystyi tarkkailla ohikulkijoita. Nuoria opiskelijoita bussipysäkillä, ehkä salille tai lenkille lähtemässä. Ei mitään hälyttävää. ”Voisinpa raportoida näistä ihanista reippaista nuorista”, Kuu huokaisi. Ikkunoiden kautta Kuu katseli opiskelijoita sängyllä makoilemassa iso näyttö kädessään, keittämässä kahvia, levittämässä isoja mustia roskapusseja, puhaltamassa punaisia ilmapalloja… ”Hmmm, mitä kummaa?” Ihmetteli Kuu.

Myöhemmin iltapäivällä liikenne pihalla lisääntyi. Pakettiautosta kannettiin isoja kaiuttimia, ihmisiä saapui täysien kauppakassien kanssa. Kuu ymmärsi nyt mitä oli tapahtumassa: ”Illalla on varmaankin juhlat! Paljon lääketieteen opiskelijoita varmasti, mutta osaavatkohan he käyttäytyä? Päihteet on kyllä mainittu Nuorten aikuisten tuhmuudet, kaikki mitä opiskelijoita tarkkailevan tontun pitää tietää -kirjassa, mutta ei kai niitä nyt sentään..? Voi minua, pitääkö minun jäädä seuraamaan illan kehittymistä?”

Osa 3

Kuu pohti kiperää tilannettaan: toisaalta hän ei haluaisi jäädä seuraamaan kaikkea sitä ilkikurisuutta, jota juhlissa yleensä tapahtuu, mutta toisaalta Pukki oli eritoten käskenyt häntä raportoimaan kaikista tuhmuuksista, joita lääketieteen opiskelijat tekevät. Ja mistäpä muualta löytyisi yhtä paljon kiellettyjä asioita kuin juhlista, vieläpä opiskelija-asuntolassa! Kuten Pukki usein leikkimielisesti letkauttaa: “Kehoa rappeuttava päihteiden käyttö johtaa valtakunnallisella tasolla kansanterveyden merkittävään alenemaan sekä terveydenhuollon kustannusten kohoamiseen, siispä kaikki päihteet ovat automaattisesti tuhmuuksia!” Kuu huokaisi syvään. Hänen oli vaikea uskoa, että tämäniltaiset karkelot olisivat alkoholivapaat, ja kenties joku erityisen tuhma opiskelija saattaa jopa käydä jossain välissä tupakallakin. Kuu-rukalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin jäädä seuraamaan tilannetta.

Minuutit vierivät, ja ne vaihtuivat vähitellen tunneiksi. Iltapäivä taittui hiljalleen iltaa kohden, ja Kuu alkoi käydä kärsimättömäksi. Hän mutisi itsekseen: “Noh, miksei kukaan ole tehnyt vielä mitään edes hieman ilkeää? En usko, että Joulupukki hyväksyy sohvan käytävälle kantamisen pahanteoksi. Tai no, ehkä hän hyväksyisikin…” Sitten Kuu havahtui: “Mitä minä oikein ajattelen? Enhän minä halua kenenkään tekevän tuhmuuksia…” Juuri silloin joukko nuoria opiskelijoita käveli pienen tonttumme piilon ohitse punaiset lakit päässään. “…erityisesti tonttulakit päässään, tonttuprofession mainehan siinä menee!” Kuu oli hämmentynyt, eihän ollu vielä edes joulukuu. Miksi tällä porukalla oli tonttulakit päässään? “Tilanne vaatii selvitystä”, hän tuumasi.

Hieman ikkunoista ja ovenraoista salakuunneltuaan Kuulle selvisi, että tämäniltaisen tapahtuman nimi on Tontturalli. “Tontturalli? Emmehän me tontut voi edes ajaa autoa, jalkamme ovat aivan liian lyhyet. Onpas tyhmä idea. Ja mitä rallia he oikein täällä asuntolassa ajavat?” Kuu oli hämmentynyt. Ennen kuin hän huomasikaan, paikka oli täynnä elämää, opiskelijalauma toisensa perään saapui paikalle, ja musiikki alkoi soida. Juhlat olivat alkamassa.

Osa 4

Päivä oli jo kauan pimennyt. Medioman ovi oli käynyt tiuhaan pidemmän aikaa. ”Onpa tänne tulossa juhlijaa”, Kuu tuumi, ”mutta milloinka juhlat alkavat.” Neilikan, kanelin ja muiden joulumausteiden tuoksut kantautuivat Medioman saunalta Kuun piilopaikalle. Tuoksut täyttivät hiekkasäiliön ja kietoivat tontun lämpöönsä. Kuu veti syvään henkeen. ”Glögiä!” hän kiljahti, mutta peitti äkkiä suun käsillään. Tonttu raotti hiekkasäiliön kantta. ”Ei, ei ketään”, Kuu tuumi. Illan hämärän suojissa Kuu uskaltautui pomppaamaan piilopaikastaan. Tuoksujen kutsumana ja nenänsä ohjaamana Kuu pinkaisi hiekkasäiliöltä Medioman ikkunalle vakoilemaan. ”Ohhoh, nämäkö ne rallit ovat. Tonttutyttöjä tarjoilemassa glögiä ja pipareita.” Kuu tuumi, ”ettäs minkäslaisia tuhmuuksia näistä juhlista voisin muka raportoida.” Vaan eipä Kuu tiennytkään, mitä kaikkia tuhmuuksia hän tulisi illan aikana todistamaan:

– Tuhmuus 82e7: humalahakuinen juominen (178 kpl)
– Tuhmuus 73k2: epätoivoinen deeku: suuveden juominen (13 kpl)
– Tuhmuus 92j5: tonttuna esiintyminen päihteiden vaikutuksen alaisena, tonttuprofession maineen pilaaminen (82 kpl)
– Tuhmuus 18s6: alkoholilainsäädännön pykälän 21 rikkeet, erit. akoholin anniskelu ilman anniskelulupaa (9 kpl)
– Tuhmuus 34b9: yleinen perseily (156 kpl)

Myöhemmin iltaa Kuu kuuli puhuttaneen käytävillä mämmistä. ”Mämmiä?!” Kuu puhahti, ”Kuka hitto… Eihän mämmi kuulu jouluun sitten lainkaan!” Vaikka onhan Kuu tunnetusti perso mämmillekin. Pipari on kuitenkin enemmän Kuun mieleen — hänen mielestä herkuista paras. ”Mautonta!” Kuu sanoi naama sitruunalla ja sylkäisi lattialta noukkimansa kaalinpalan pois. Tontun piparit olivat näet loppuneet, ja nälkä alkoi painaa tonttua kovin. Kuun haroessa edes muutaman piparinmurusen perään veri alkoi paeta tontun kasvoilta. ”Lista! Missä hiivatissa tuhmuuksien lista on?” Kuu panikoi. Tonttu kävi läpi taskunsa toiseen ja kolmanteenkin kertaan, mutta listaa ei löytynyt. Kivistys alkoi kasvaa Kuun sormissa. Hän hieraisi niitä aivan kuin tarkistaakseen, että ne olivat vielä tallella. ”Siitä se nappaisi”, Kuu ajatteli ja vajosi lattialle nyyhkyttäväksi mytyksi.

”Ja mikäs ihmeen tonttu sä olet?” sanoi ilmeisen humaltunut hiippalakkinen lääkisläinen. Kuu oli hetken hiljaa, pyyhki rukkasellaan surun kostuttamia poskiaan ja vastasi ”Kuu”. ”Mikä mieltä painaa Kuu?” sanoi lääkisläinen huolestuneena. ”No kun hävitin listan, ja Mahtiporo…” Kuu sanoi kyyneliä niellen, ”Mahtiporo nappaa sormista, jos en palauta. Korvatunturillekaan en rohkene palata.” Kuu purskahti itkuun. ”Äläs nyt Kuu”, lääkisläinen sanoi hieroen tontun selkää, ”tule meidän mukaan, niin etsitään listaa vaikka yhdessä!” Ja niinhän Kuu teki — lähti lääkisläisten mukaan vaeltamaan käytäviä:

Kuu jammaili jazzin tahdissa ja siemaili lähes glögin veroista limeviskiä. Jätesäkkien vuoraamasta yksiöstä Kuu tilasi pientä hiukopalaa ”kanaista pullaa”, mutta juomaahan se oli. (Joskin tontun mielestä maistuvaa sellaista.) Jodelsissa Kuu kävi päivittämässä terkut Korvatunturille ja pyöräyttämässä onnenpyörää. Bilebuddhassa tontun uteliaisuus ylitti varovaisuuden, ja tonttu rohkeni maistamaan Denttarin Erikoista. Kanasiipiäkin oli nälkäiselle Kuulle tarjolla. Kiljunäärissä rommikolaa. Mutta eräs baari oli erityisesti tontun mieleen. Sen trooppinen mikroilmasto muistutti Kuuta niistä harvoista lomista, joita joskus huolettomana ja tunnollisena tonttuna vietti etelän lämmössä. Tontun huolet listasta miltein katosivat, kun hän loikoili lämpimällä hiekalla drinkki kädessään. ”Tähänhän voisi tottua”, Kuu totesi. Vaan levollisuutta ei kestänyt kauaa, kun Kuu näki kankaisen merkin joulupukista poron selässä. ”Yksi kusipää kyllä se Joulupukki”, Kuu mutisi itsekseen, ”välittää vain tuhmuuksien kirjaamisesta. Mahtiporollakin pelottelee, hah! Ottaisi sekin välillä rennosti.” Tonttu hiljeni ja tuijotti lähes tyhjää lasiaan. ”Ja juuuu-”, Kuu siemaisi drinkkinsä loppuun, ”juovat lientä!” ”Tip-tap-tip-tap tipe-tipe-tip-tap…” tonttu alkoi rallattaa.

Loppuillan muistikuvat alkoivat käydä pienellä tontulla hatariksi. Nenän edessä heiluvat kikkelit, diskon valot sokaisivat vanhoja silmiä ja musiikin rähinä vaivasi tontun korvia. Kuun kurkkua ylöspäin kiipeävä happamuus ja rinnassa kasvava paine toimivat tontulle merkkeinä lähteä etsimään yösijaa. Kuu lyöttäytyi epämääräisen porukan mukaan ja kompuroi jonkin aikaa yön kylmyydessä pois Mediomilta. Jonkinlaiseen kellariin tonttu uumoili lopulta päätyneen. Maan alle ainakin. Kuuta työnnettiin vastoin pyyntöjä pyörätuolissa ympyrää, mutta huone se jatkoi pyörimistään ja pyörimistään, kun Kuu asettui rähjäiselle sohvalle makaamaan. Lopulta Kuu vaipui sikeään uneen. Makeaksi ei unta tosin olisi voinut kutsua. Mahtiporon kalahtelevan kidan kolkot äänet ja tyhjästä katseesta vilahtelevat kuvat saivat pienen tontun kierimään sohvalla omassa tuskanhiessään. Unessaan Kuu löysi turvapaikan Medioman tonttusaunalta.

Osa 5

Sauna oli tontulle valtava. Tilaan olisi mahtunut koko Kuun jatkettu suku, mutta juuri nyt hikikopin täytti runsas joukko lääketieteen opiskelijoita. Kuu alkoi nähdä useampia tuhmuuksia lauteilta. Kuu alkoi mutista itselleen: “Tuhmuus 78b6: Olutjuoman kaato kiukaalle, Tuhmuus 30h5: Liian humaltuneessa tilassa saunominen, Tuhmuus 28g7: Säädöksien vastaisen vihdan käyttäminen, Tuhmuus 77p9: Saunarauhan rikkominen liian äänekkäällä itsestään puhumisella” Yhtäkkiä koko sauna hiljeni. Kaikki päät kääntyivät katsomaan kohti Kuuta. Saunojat alkoivat puhua yhteen ääneen: “Tuhmuus 55h8: Liiallinen vaatetus saunatiloissa” Kuu valahti kalpeaksi ja katsoi itseään: hänellä todella oli liikaa vaatetta saunomiseen. Saunojat jatkoivat: “Tuhmuus 01c1: Itsensä paljastaminen tarkkailtaville, Tuhmuus 02b7: Humalatilassa tarkkailu” Kuu todella oli rikkonut tarkkailijatonttujen pyhää tuhmuuskoodistoa. Hän oli epäonnistunut työssään.

Saunojat alkoivat painautua kiinni toisiinsa jo valmiiksi ahtailla saunan lauteilla. “Tuhmuus 01d4: Poron heitteillejättö”, kiljui ihmismassa, joka vaikutti alkavan sulautua yhdeksi möykyksi lauteilla. “Tuhmuus 03r5: Työasun kunniaton kohtelu omilla ruumiineritteillä”, rääkyi nyt epäselvä massa ihmisruumiita, raajoja ja elimiä. Kuu alkoi etsiä tietä saunasta ulos, mutta missään ei näkynyt ovea tai ikkunaa. Epätoivoisena Kuu kääntyi katsomaan häntä lähestyvää hirviötä. Hänen silmänsä eivät kuitenkaan kohdanneet enää ihmismassaa. Kuu näki omaksi kauhukseen edessään koko saunatilan täyttämän alastoman joulupukin. “Tuhmuus 01a1: Pukin luottamuksen menettäminen”, sanoi Joulupukki ja söi Kuun yhdellä haukkauksella.

Kuu ei pystynyt hengittämään. Hän yritti heiluttaa käsiään, mutta mikään kuun raajoista ei pystynyt liikkumaan. Kuu tunsi itsensä painottomaksi ja yritti avata silmiään. Hän oli vedessä, likaisessa vedessä, mutta hän pystyi silti näkemään valoa pinnan suunnalta. Kuu alkoi räpiköimään sitä kohti. Hän rikkoi veden pinnan ja haukkoi henkeä. Kuulla meni hetken aikaa tajuta, missä hän oli. Kuu istui paljussa, joka oli täynnä sameaa haleaa vettä. Ainoa henkilö paljussa Kuun lisäksi oli Mahtiporo ja Kuuta ensimmäisenä auttanut lääkisläinen. Mahtiporo nautti olutta ja poltti tupakkaa. “Vielä ehtii asiat korjata”, sanoi mahtiporo.

Kuu heräsi.

Osa 6

Kuu raotteli silmiään sohvalla. Hänen kohmeloiset luomensa tuntuivat kovin painavilta. Sohvan ympäriltä kuului hämärässä huoneesta rauhallista kuorsausta ja ajoittaista kääntelehtimistä. Suuri joukko lääketieteen opiskelijoita tuntui olevan sikeässä unessa. Kuu kohottautui sohvalta ja hatarin hiippauksin yritti astella nukkuvien hahmojen lomitse.

Hieman kuin pikkutunteina kotopuolessa Korvatunturin uumenissa yöpalaa hakiessa, kun muut jo nukkuvat, Kuu tuumi. Ja tuossahan näyttäisikin olevan tuollainen ihmisten käyttämä valkoinen pieni ruokakomero, jääkaappi, sehän se. Kuu veti kahvasta ja ovi aukesi. Näky oli hirvittävä. Toinen toistaan homeisemmat ruoat täyttivät hyllyjä. Kaatuneesta avonaisesti jogurttipurkista valui hitaasti vihreää mönjää. Kuu irvisti ja painoi jääkaapin kiinni. Mikä ummehtunut löyhkä! Oli täysi työ hillitä kakomistaan.

Onneksi jostakin tuntuivat leijailevan tuoreen kahvin aromit, jotka hälvensivät järkytystä. Vasemmalla Kuu pani merkille kahvinkeittimen. Plop, plop, tumma neste tipahteli suodattimesta. Joku tollo oli ilmeisesti ehtinyt käynnistää keittimen ennen kuin oli itse sammunut. Mutta hetkinen, Kuu vavahti. Tutun näköinen paperi repsotti keittimen yläreunassa. Kuu avasi koneen ja ravisteli märkää ja kahvinpuruista suodatinpaperia edessään. Siinä se oli! Hänen tuhmuuslappunsa! Sitä oli käytetty paremman puutteessa kahvinkeittoon. Mikä onni!

Riemuissaan Kuu lorautti itselleen pienet darrasumpit ja katseli ympärilleen uusin silmin. Oli kuin kivi olisi vierähtänyt hänen harteiltaan. Kaikki ei ollutkaan mennyt pieleen, hänellä olisi edelleen raportoitavaa Joulupukille. Mutta nyt eräs sohvalla retkottava punapaitainen poika liikehteli ja hieroi unisesti silmiään. Kukaan ei saa nähdä minua! Kuu tajusi. Äkkiä pois täältä. Hän liikkui kauemmas sohvista ja hamuili kädellään ovea. Seinä hänen kätensä alla vaihtui metalliseksi, ja hän löysi kuin löysikin kahvan ja lukon. Hätäännyksissään Kuu törmäsi vielä toiseen oveen, tällä kertaa lasiseen, ja juoksi betonista alamäkeä syvemmälle maan uumeniin.

Kuun sydän hakkasi. Hän istui kylmällä lattialla tunnelissa ja pohti, josko opiskelijat unohtaisivat nähneensä hänet edellisyönä. Kaikki se alkoholin määrä varmasti pyyhkisi illan kummalliset tapahtumat pois mielestä. Kenties hänet muistettaisiin vain hassuttelevana nuorena opiskelijana. Kuun päätä särki, mutta hän alkoi olla toiveikas.

Jokin vilahti kulman takana. Ja uudestaan. Mitä kummaa, ihan kuin hiippa… Kuu ihmetteli. ”Hei, odota!” Hän huusi ja huitoi kädellään. ”Oletko kollega?” Hän huomasi hahmon kurkistelevan kulman takaa, vihreä hiippalakki keinahti näkyviin. ”Olen Kuu, suorittamassa täällä opiskelijoiden keskuudessa tuhmuusraportointia. Sinä olet varmasti erikoistunut johonkin toiselle alalle kuin tarkkailuun, kun sinulla on vihreä lakkikin! Oletko kenties pakettitonttu?” Kuu huhuili kulman taakse. Lakki tuli kokonaan näkyviin, ja sen perässä mitä kummallisimpaan nuttuun sonnustaunut tonttu. Jalassaan hänellä oli tuohivirsut, ja hänen kätensä ja nenänpäänsä olivat noen mustaamat. Jokin tässä tontussa kyllä vallan miellytti Kuun silmää.

“Minä olen Loimu, hauska tutustua. Vai teet sinä tuhmuusraporttia! Nytpä jäin kiinni itse teossa, pihistin hieman maitoa Raviolista. Ajattelin vain lämmittää sitä kattilassa kiukaalla. Mikään ei auta unettomuuten paremmin kuin lämmin öinen maitoherkku!”

Kuu oli ymmällään. “Mi- mikä ihmeen Ravioli?” hän kysyi. “Mistä kiukaasta sinä oikein puhut?” Hän punastui, olihan hänkin napannut juuri kahvia ilman lupaa. Paraskin tuhmuusreportteri.

“Etkö sinäkään saa unta?” Loimu kysyi hyväntuulisesti. “Saisiko sinullekin olla vähän lämmintä maitoa? Heh! Olipa sitä sitten saunatonttu tai pukintonttu niin unensaanti se sitten osaakin olla vaikeaa meille tontuille, vähän kuin siinä laulussa! Tule, mennään!” Loimu tarttui oitis Kuuta kädestä ja kiireen vilkkaa johdatteli Kuuta läpi tämän kummallisen vuoren kiemuraisten onkaloiden. Erään kulman takaa paljastuivat suuret metalliset ovet.

“Täällä, työpaikkani ja asumukseni, odotahan vain kun näet maisemat!” Loimu jutusteli ja ohjasi hissin nousemaan korkealle ylöspäin. Yleensä Kuuta olisi saattanut hirvittää, kerros kerrokselta nousu jatkui ja kaikki tapahtui pökerryttävän nopeasti. Mutta Loimun seurassa oli jotakin erikoista, rauhoittavaa ja kutkuttavaa samalla kertaa. Olipa siinä kerrassaan hurmaava tonttu! Ties mitä tästä voisi vielä seurata.

*** **** **** **** **** **** ***** *****

Kuu makasi rakastelun jälkeen pukuhuoneen penkillä raukeana ja yltäpäältä nokisena. Loimu tepasteli saunastaan iloisesti hyräillen, jo kolmannet lämpimät maitokupit käsissään höyryten. “Mukava saada hieman seuraa tänne matalaan majaani”, hän virkkoi. “Vaikka korkeallahan täällä ollaan. Ja on oltu jo pitkään. Merkittävät lääkärit aina herra Ylpöstä lähtien ovat täällä minun hoteissani löylytelleet! Kuu, mitäs sanot, sinähän voisit jäädä tänne joksikin aikaa.”

Jaa’a, Kuu aprikoi mielessään. Millaistahan tuo olisi, saunatontun kanssa lokoisia löylyjä lyödessä. Sytykelastuja veistellessä. Eipä ollenkaan hassumpaa. Hän sormeili taskussaan tuhmuuslappuaan ja pohdiskeli. Tokkopa Pukkikaan siitä pahakseen ottaisi… Loimu istui ja laski maitokupit pöydälle, kaneli- ja hunajapurnukoiden viereen. Jaa’a. Eipä ollenkaan hassumpaa.

Samassa kuului oven takaa terassilta syvä tömäys. Vavahdus kulki huoneen lävitse ja sai maidon pinnan värähtämään. Saunassa kiuas humahti ja sammui. Loimu katsoi Kuuta hievahtamatta.

Mahtiporo oli laskeutunut.

Osa 7

Kuului vain rysähdys ja hyvä ettei ovi lähtenyt saranoiltaan, kun Mahtiporo syöksyi vauhdilla saunan pukuhuoneeseen.

Kuu tunsi suunnatonta halua syöksyä lauteiden alle piiloon ja itkeä. Tähän kaikki siis päättyisi. Kuu alkoi nyyhkyttää hillittömästi, kurkussa tuntui kuristavalta, hän haukkoi henkeä minkä ehti ja silti tuntui, ettei happea riittänyt ensinkään. Huone alkoi pyöriä hänen ympärillään.

Silloin Kuu näki pukuhuoneen toisella puolella Loimun, joka oli jähmettynyt paikoilleen maitomuki kädessä. Loimun kasvot olivat tyynet ja niillä oli surumielinen ilme. Yllättäen Kuu huomasi rauhoittuvansa itsekin. Huone lakkasi pyörimästä.

Kuun katsellessa Loimua, joka tyynenä odotti lähestyvää kohtaloaan, hänen hätänsä ja surkeutensa korvasi viha, oikea valkeana hehkuva raivo, joka täytti hänen jokaisen solunsa. Hän huomasi jalkojensa juuressa valurautaisen makkaranpaistotikun, jonka edellinen saunoja oli jättänyt huolimattomasti lojumaan ympäriinsä. Siinä oli ase. Kuu näyttäisi, mistä Korvatunturin tontut on tehty, ja tekisi Mahtiporosta meetvurstia. Hän jännitti alaraajansa, veti henkeä, tarttui makkaratikkuun ja pyörähti yhdellä sulavalla liikkeellä ympäri kohti Mahtiporoa – jota ei enää ollut.

Kuu pysähtyi. Siinä missä Mahtiporo vielä hetki sitten oli silmät kiiluen narskutellut hampaitaan, seisoi nyt hyvin hämmentynyt ja hyvin alaston tonttu. Tonttu ei kiinnittänyt Kuuhun ja Loimuun mitään huomiota vaan tuijotti omia käsiään, käänteli niitä ympäriinsä, tassutteli paikoillaan karvaisilla jaloillaan ja läpsi vatsaansa ja takamustaan. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen tonttu nosti kasvonsa ja hänen parrassaan kimalsi kyyneleitä.

”Vihdoin, kaikkien näiden kurjaakin kurjempien vuosisatojen jälkeen”, parahti tonttu.

”Mahtiporo?” kysyi Kuu, joka ei ymmärtänyt enää ollenkaan, mistä oli kyse.

”Niin, se minä kai olin”, naurahti tonttu hiljaa. ”Mutta en enää, ehei! Se aika on nyt jäänyt taakse”, hän huudahti ja loikkasi kohti edelleen makkaratikku tanassa seisovaa Kuuta.

”Pysy loitolla!” kiljaisi Kuu ja heristi rautaista keppiä. ”Ei enää askeltakaan lähemmäs!”

”Mutta Kuu”, parahti vieras tonttu, ja pysähtyi kuin seinään. ”Etkö tosiaan tunne minua?” hän kysyi, ja kyyneleet valuivat taas hänen poskillaan.

”Olen isäsi.”

”Mm-mitä?” parahti Kuu tyrmistyneenä. ”Ei – ei se voi olla totta! Isäni kuoli poron tallomana rekionnettomuudessa. Tai… niin minulle on kerrottu.”

“Tuo ei pidä paikkaansa. Oikeasti minä olen isäsi, mutta ymmärrän hyvin, miksi äitisi ei kertonut sinulle totuutta”, vastasi tonttu – joka oli muuten nimeltään Jouka – ja huokasi syvään.

“Mitä ihmettä oikein tarkoitat? Olen aivan ymmälläni.”

“Äitisi ja minä vietimme muutaman kiihkeän yön yhdessä muutama vuosisata sitten, minkä seurauksena sinä sait alkusi. Olin aikanani aikamoinen raikulitonttu, ja rangaistukseksi tehtävieni laiminlyömisestä langetti Joulupukki ylleni lumouksen, joka muutti minut poroksi.”

“En ymmärrä yhtään. Tekikö Pukki todella niin? Mikä sai sinut muuttumaan takaisin tontuksi yhtäkkiä?” huudahti Kuu pää täynnä kysymyksiä.

“Valitettavasti lumous koski myös sinua. Mikäli jälkeläiseni ajautuisi pahoille tavoille minun laillani, muuttaisi lumous hänet poroksi minun sijaani. En halunnut sitä kohtaloa sinulle, ja sen takia olen kaikin tavoin yrittänyt suojella sinua ja pitää sinut nuhteessa”, tonttu vastasi, kun kyyneleet valuivat vuolaasti.

Kuu valahti kauhusta kalpeaksi ja vajosi polvilleen miettien omaa tyhmyyttään sekä kaikkea juuri tullutta tietoa. Loimu vain tuijotti vieressä eikä saanut sanaakaan ulos suustaan. Apatia ja hiljaisuus täyttivät huoneen.

Lopulta Jouka puhui. “Meidän täytyy kiirehtiä Joulupukin luokse. Ehkä hän vielä voi purkaa lumouksen ennen kuin muutut poroksi. Jos mikään muu ei auta, niin tappakaamme Joulupukki. Se varmasti toimii.”

Eipä siihen ollut paljon lisättävää, ja niin seurue lähti matkaan. Taival kesti paljon kauemmin kuin Kuu oli olettanut, hän kun oli matkannut tulomatkan Mahtiporon hurjassa kyydissä ja nyt he joutuivat matkustamaan junassa, ja oli jo aatonaatto, kun tonttukolmikko viimein oli perillä Korvatunturilla. Kuun nenä oli alkanut jo kasvaa pitkulaisemmaksi ja hänen ohimoidensa yläpuolelle oli ilmestynyt pari tylppiä kohoumia, kuin sarventyngät. Mitä lähemmäs Joulupukin valtakuntaa saavuttiin, sitä enemmän Kuusta kuitenkin tuntui, ettei porona oleminen sittenkään olisi niin kamalaa, kunhan vain hän välttäisi Pukin kohtaamisen.

Pitkällisen motivoinnin saattelemana Kuu viimein asteli tutisevin jaloin Joulupukin eteen. Pukki oli juuri viettänyt rattoisan hetken koemaistellen Joulumuorin glögiä ja oli varsin hilpeällä tuulella. Se ei juuri Kuu-parkaa lohduttanut.

“No mitäpä Kuu?” jylisi Pukki. “Jokos on tuhmuuksien viimeiset sivut käännetty?” hän hohotti, ja Kuu tunsi jo hikikarpalon valuvan lakin reunaa ennen kuin tajusi Pukin puhuvan hänen listastaan ja opiskelijoiden tuhmuuksista eikä suinkaan Kuun synneistä.

“Nooo voi kai niinkin sanoa”, hän vinkaisi. “Itse asiassa, minulla olisi hieman asiaa siihen liittyen. Toin mukanani muutaman ystävän. Toisen heistä taidatkin jo tuntea.”

Loimu ja Jouka astelivat vakavina esiin kulman takaa. Joulupukki siristi silmiään, ravisteli päätään, siristi uudestaan ja muuttui sitten aivan punaiseksi ja alkoi puhkua kuin höyryveturi. Pukin kädessä oleva sauva rätisi, koko valtava sali järähteli ja jostain putoili kivenmurikoita.

“Kiltti Joulupukki, anna minun selittää!” kiirehti Kuu sanomaan, kun pieniä maanvyöryjä poukkoili lattian poikki. “Olen ollut surkea tonttu ja tonttuuden taso on minun vuokseni laskussa. Olen rikkonut sääntöjä ja joutunut viettelysten ja nautintojen valtaan, ja siitä saan syyttää vain itseäni ja verenperintöäni. Mutta minä tiedän nyt kuka olen, tiedän mistä tulee tämä levottomuus, joka minut on ajanut vaikeuksiin kerta toisensa jälkeen! Ja minä tiedän, etten koskaan oikeasti sopinut tarkkailijatontun rooliin. Minun kutsumukseni löytyy saunan lämpöisistä höyryistä ja vihdan kotoisasta tuoksusta. Voi kiltti Joulupukki, pura lumous, älä muuta minua poroksi! Lupaan olla maailman paras saunatonttu!”

Yhtäkkiä jyrinä lakkasi. Tuli syvä hiljaisuus. Kuu oli polvillaan salin lattialla ja katsoi anovasti valtaistuimellaan istuvaa Joulupukkia. Lopulta Pukki puhui.

“Vai niin se sitten on, että olet tosiaan isäsi lapsi. Sitähän minä jo uumoilinkin ja pelkäsin. Mutta että saunatonttu?”

“Juuri niin. Tajusin reissullani, ettei minua ole tarkoitettu vahtimaan muiden tekosia. Paljon paremmin sovellun siihen, että tarjoan ihmisille mahdollisuuden rentoutua saunan pehmeissä löylyissä.”

Pukki muuttui vakavaksi ja puhui: “Vai niin, kyllä minäkin muistan, kun nuorena olisin halunnut saunatontuksi, mutta sukurasitteesta jouduin sitten joulupukin toimeen. Meillä pukkien suvussa ollaan jotenkin vähän huonoja lisääntymään, (vaikka pukkeja onkin siellä paljon…) minkä takia muita jatkajia tähän tehtävään ei aikanaan ollut. Harva tonttu kuitenkaan on unelma-ammatissaan.”

Kuu katsoi Pukkia hämillään. Aivan kuin Pukki olisi heltymässä, lieneeköhän glögin vaikutusta vai mitä. Pieni toivo heräsi hänen sisällään.

“Kylläpäs sisälläni heräsi nyt outo tunne, kun näen sinut tuollaisena. Joulustakohan se johtuu vai mistä… Enhän minä voi ketään pakottaa toimimaan luontoaan vastaan. Ei sinua ole tarkoitettu tarkkailijatontuksi eikä olisi reilua sinua sen takia myöskään poroksi muuttaa”, jatkoi Pukki jo hieman hymyillen.

Pukki kopautti kolme kertaa sauvaansa lattiaan ja kuului taas jyrähdys. Samalla Kuu tunsi, kuinka sarven alut katosivat hänen päästään ja hänen jo hieman etukumaraksi muuttunut ryhtinsä alkoi palautua normaaliksi.

“Eivätköhän nämä poroilut nyt olleet tässä. Seuraa sinä Kuu kutsumustasi, mutta pidäkin huoli, että sinusta tulee paras saunatonttu jota eteläinen Suomi on koskaan nähnyt!” huudahti Pukki.

Asia oli sillä päätetty.

Kuu ryhtyi saunatontuksi ja muutti aluksi Loimun luokse. Joidenkin kiihkeiden tappeluiden jälkeen (sovintoseksi oli kylläkin mahtavaa) Kuu ja Loimu kuitenkin totesivat, että heidän oli parempi pysyä vain erittäin läheisinä ystävinä ja työtovereina. Kuu löysi uuden kodin Mediomilta, jossa hänellä olikin jo laaja saunakaveripiiri.

Kuun ja Loimun kiihkeän ensikohtaamisen tuloksena syntyi kuitenkin myöhemmin pienen pieni tonttuvauva, jonka nimeksi tuli Savu. Jouka, joka oli menettänyt porona oman pikkutonttunsa koko lapsuusajan, ensiaskeleet, päiväkodissa askarrellut isänpäiväkortit ja hurjat teinivuosien riidat, suorastaan palvoi uutta perheenjäsentään ja halusi olla tiiviisti mukana tämän elämässä. Puuhakkaana tonttuna hän ei kuitenkaan voinut jäädä aloilleen lepäämään. Hän perusti oman start upin ja kehitti Poro Deluxe -poronruokatuoteperheen niille, jotka haluavat parasta poroilleen.

Myös Pukki tykästyi kovasti uuteen tulokkaaseen ja päätti ottaa hänet kasvatikseen. Tonttuvauva osoitti nimittäin jo nuorena hyvin pukkimaisia piirteitä. Pukki ei kuitenkaan osannut aavistaa, millainen soppa siitä päätöksestä syntyisi, kun Savun saavuttaessa teini-iän nuori tonttu päätti, ettei Pukin hänelle valitsema rooli ollut sittenkään sopiva…

Mutta se onkin jo aivan toinen tarina.

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.