Q testaa: Kesäurheilulajit, joissa Suomikin pärjää

 

Q-kautisen piti oikeastaan testata kesän aikana pääkaupunkiseudun kuumimmat rannat, mutta kaikki yli 20-asteinen oli tänäkin kesänä kiven alla. Jätimme siis testaamatta myös Seurasaaren nudistirannan. Toisaalta kuulimme myös, että nudistirannalla on eroteltu naisten ja miesten puolet, mikä kirvoitti toimituksessa ajatuksen “mitä järkeä siinä sitten on?”

Sen sijaan tuli testattua kaksi perinteistä suomalaista kesäurheilulajia, joihin useimmilla meistä on syntynyt viha- tai rakkaussuhde viimeistään alakoulun ensimmäisellä luokalla. Pesäpallo ja suunnistus ovat muiden hyvien puoliensa lisäksi ainoat kesäurheilulajit, joissa Suomi on jatkuvasti maailman huipulla. Nyt Rion olympialaisia seuranneena ei voi kuin toivoa, että pesäpallo vielä joskus nousee mukaan olympialaisiin muussakin elementissä kuin näytöslajina.

Pesis ja suunnistus ovat myös tuorein lisä LKS:n harrastusvalikoimaan. Kandiseuralla oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa joukkueita mukana Jukolassa. Pesäpalloa on puolestaan pelailtu psykalaisten kanssa Meilahdessa viikoittain, ja kesän treenien satoa korjataan nyt syksyllä Kuntopesissarjassa. Pesiskerhon treenit tulivat testaajalle tutuksi, mutta suunnistusta Q-kautinen testasi tällä kaudella vain omatoimisesti. Ehkä ensi kesänä uskaltaudutaan Jukolaan asti!

Sanovat, että urheilusta tulee hyvä olo. Kyllä ei aina tule.

img_20160713_211324Suunnistus

Yleisen mielikuvan mukaan suunnistus on se laji, jossa 40-luvulla syntyneet miehet juoksevat Espoon metsissä trikoot jalassa. Viime aikoina suunnistus vaikuttaa kasvattaneen laajalti suosiotaan kaikissa ikäryhmissä, minkä huomaa myös iltarastien ääriään myöten täysistä parkkipaikoista. Jännittävintä rasteille lähtiessä onkin yleensä se, miten löytää lähtöpaikalle ja saako sinne auton parkkiin. Matka parkkipaikalta kartanmyyntiin saattaa kulkea esimerkiksi keskeltä Kehä3:n ramppia, joten jännitystä ja liikuntaa saa jo ennen varsinaisen suunnistuksen alkua.

Vaivannäkö kuitenkin kannattaa. Suunnistamisessa juoksemiseen tulee älyllistä haastetta, minkä vuoksi kartan kanssa maastossa juokseminen tuntuu aivotyöhön tottuneesta lääkisläisestä paljon kevyemmältä kuin tasaisella lenkkipolulla tallaaminen. Mikään ei ole parempaa kuin juosta sateen jälkeen kimaltavassa vihreässä metsässä. Radoista löytyy varmasti jokaiselle sopiva – joskin helpoimmilla niistä saa kaverikseen viisihenkisiä, neljännessä polvessa suunnistavia lapsiperheitä – eikä ainakaan iltarasteilla tarvitse pelätä eksyvänsä yksin erämaahan, sen verran tiheästi kilpakumppaneita metsässä poukkoilee. Aluksi hyttyset, nokkoset, piikit ja ryteiköt saattavat vaikuttaa luotaantyöntäviltä, mutta ei aikaakaan, kun adrenaliini peittää kaiken alleen ja reittivalinnat muuttuvat yhä uskaliaimmiksi. img_20160716_172720Järkytys saattaa toki olla sitäkin isompi, kun kotiin päästyä kohtaa verinaarmuisen, mutaisen ja hyttysten syömän peilikuvansa.

Huonointa: Se fiilis, kun kömpii klo 22.38 Ruskeasuon Alepaan ostamaan jotain nopeasti uunissa lämmitettävää ruokaa ja vaatteisiin ja hiuksiin imeytynyt sadevesi valuu epämiellyttävästi vartaloa pitkin liuottaen lenkkareista mutaa ja suokasvillisuutta pitkin Alepan lattiaa.

Parasta: Rastien löytymisen lisäksi huomattavasti rasteja helpommin löytyvät kantarellit, mustatorvisienet ja mustikat sekä se, että saa juosta metsässä ja leikkiä Ronja Ryövärintytärtä.

 

Pesäpallo

pesisKouluaikojen jälkeen ei pesäpalloräpylään ole juuri tullut tartuttua, koska pesis vaatii varusteiden lisäksi myös riittävästi motivoituneita pelikavereita. Siispä riemullani ei ollut rajoja, kun keväällä kuulin lääkiksen ja psykan yhteisen pesiskerhon perustamisesta. Pesiksessä liikuntaan yhdistyy strateginen ajattelu. Se vaatii ainakin rutinoitumattomalta aloittelijalta myös nopeaa päätöksentekoa ja paineensietokykyä, jotka tuovat mieleen lääketieteellisen pääsykokeen niin hyvässä kuin pahassa. Kaukana ovat ne alakouluajat, jolloin lyöminen oli ainoa asia, jolla oli väliä. Nyt kehittyneemmässä seurassa oma lyöntivuoro on hauska ohikiitävä hetki, jota seuraa lukuisia mysteereitä: kannattaako juosta nyt vai myöhemmin? Uskallanko kärkkyä? Ehdinkö vielä, jos lähden nyt? Parhaimmillaan nämä filosofiset pohdinnat ovat, kun pysähtyy hämmenyksissään kesken juoksun kahden pesän välille ja varmistaa näin, ettei ainakaan ehdi enää minnekään.

Pesis on joukkuelaji, jossa yksilösuoritukset korostuvat. Parhaita hetkiä ovat tietysti ne, kun onnistuu yli odotusten ja saa joukkuetovereilta vuolaita kehuja, mutta myös ne, kun pelaa kuin likinäköinen pingviini ja saa joukkuetovereilta anteeksi. Ainakin pesiskerhon hengessä tämä on joukkueurheilua parhaimmillaan!

Myös pesiksessä ainakin aloittelija voi ylpeänä kantaa vammojaan taistelun merkkinä. Ensimmäisissä treeneissä palloa oli kovin vaikea ottaa kiinni millään siihen tarkoitetulla varusteella, mutta sääret, ranteet ja oma naama osuivat mainiosti tulilinjalle. Kypärän käyttö lisää tässäkin lajissa uskottavuutta.

Huonointa: se, kun rauhallisesti kohti vierivä pallo päätyy jostain käsittämättömästä syystä oman räpylän sijaan kentän päädyn heinikkoon

Parasta: ääni, joka syntyy onnistuneesta lyönnistä

Lopuksi

Sanovat, että urheilusta tulee hyvä olo. Kyllä tuleekin, mutta kauniita sääriä kesän juhliin totisesti ei.

 

Teksti // Minna Lehtisalo

Kuvat // Minna Lehtisalo, Janita Allekotte

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.