Pakina

Arvon pysäköinninvalvojain kerho,

Kirjoitan Teille Laakson sairaalan pihalla keskiviikkona 3.7.2013 saamani pysäköintivirhemaksun johdosta. Tarkoituksenani on koota muutamia ajatuksia, joita tämä kyseinen kuudenkymmenen euron päivänpiristys minussa herätti.

Tässä tasa-arvon tuulenhalkojavaltiossa lapsi oppii jo lastentarhassa, että jokainen työ on yhtä tärkeää. Voin kuitenkin kevyen liikenteen suurkuluttajana ja kahden (2) vuoden ajokokemuksella todeta, että näin ei kuitenkaan ole. Jokainen tietää, että ilman lääkäriä potilaat eivät saa kunnollista hoitoa, ilman siivoojaa sairaalainfektiot leviävät, ilman palomiestä talot palavat ja ilman putkimiestä hukumme teknoinfrastruktuuriseen vedenpaisumukseen. Ankarasta ajatustyöstä huolimatta en kuitenkaan onnistunut löytämään oikeastaan minkäänlaista kunnioitusta Teidän, lappulissujen ja parkkiperttien, työtä kohtaan. Työn tärkeys riippuu ennenkaikkea sen tekotavasta. Teidän työnne on mennyt, sallittakoon karkean banaali ilmaus, vituiksi. Te metsästätte tiikeriä eläintarhassa, kalastatte lohia kasvatusaltaasta ja toteutatte viriliteettiänne bordellissa. Marssitte yhtenä suurena joukkona apajille, joista tiedätte kalaa nousevan: sairaalojen ja koulujen parkkipaikoille, urheilu- ja messuhallien edustoille tapahtumapäivinä ja syrjäisille teille joihin on joskus Paasikiven kaudella väsätty liikennemerkki kieltämään pysäköinnin parittomina sunnuntai-iltapäivinä. Teitä ei näe jalkeilla juhannusaamuina ja muina pysäköi-minne-huvittaa päivinä. Te ryömitte rottien lailla koloistanne silloin, kun ihmiset joutuvat soveltamaan teidän elämänne taktiikkatauluna toimivaa liikennesääntökirjaanne: ruuhkaisina iltapäivinä, suurtapahtumien hetkinä ja liikennemerkkien valottamina poikkeuspäivinä. Silloin, kun pitäisi päästä töihin tekemään rehellistä työtä kymmeneksi tunniksi, mutta jäljellä on enää kahden tunnin pysäköintipaikkoja. ”Ainahan sen auton voi siitä siirtää, kun paikkoja vapautuu”, sanotte yhtenä massiivisena kuorona. Teillä ehkä on työpäivänne kuluessa aikaa parantaa maailmaa, nukkua, juoda viittä eri kahvia ja pitää täysistuntoja julkisissa saniteettitiloissa. Kaikilla näitä mahdollisuuksia ei ole. Julkaisette työpäivänne ratoksi ajatelmianne sosiaalisessa mediassa. Paatokselliset manifestinne siitä, kuinka Jyrki Käteinen pelaa kreikkalaista kolikkopeliä, ja some-kyllästetty nykynuoriso on pilalla osuvat eittämättä naulan kantaan. Ennen leikittiin käpylehmillä ja näin pitkälle päästiin. Kyllä, teistä tuli oikeita tsehovilaisia mallikansalaisia, täydellisen hyödyttömyyden kuvastajia. Viette koko päivän ihmisiä auttaneelta työmuurahaiselta lähes kaiken käteen jäävästä palkasta, koska hänen autossaan ei ole pysäköintikiekkoa.

Tiedän itse entisenä varusmiesjohtajana ( nyk. res. vänr), kuinka valta humalluttaa kuin Pirkka omenasiideri. Vallantavoittelu on monissa tapauksissa suorastaan vallastahumaltumishakuista. Teille ei ole valtaa suotu siinä missä monille, suokaa jälleen anteeksi suorasukaisuuteni, pystyvämmille ihmisille. Te ette päätä, missä ihminen asuu, millaisessa yhteiskunnassa hän elää tai mitä kieliä kouluissa opetetaan. Mutta usein pieni kutina aiheuttaa suuren raapimisen. Suuressa jaossa teille jätettiin, kielemme ehkä taajoimmin viljeltyä adjektiivia käyttääkseni, vittumainen valta lätkäistä kuudenkymmenen euron sakkolappu jokaisen sopivaksi katsomanne automobiilin tuulilasiin. Ja tätä valtaa te käytätte sumeilematta, kuin se teitä hiekkalaatikolla kiusannut iso poika, kuin diskossa laukkuunne urinoinut paremman näköinen pissislauman johtaja, kuin teitä punnerruttanut varusmiesjohtaja tai kuin kuka tahansa tonttiaan suuremmaksi kasvanut vallastahumaltuja. Liikkuvan poliisin periaatteisiin kuuluu, että Linnanmäen törmäilyautoja sakotetaan holtittomasta liikennekäyttäytymisestä vain kirstun ammottaessa tyhjyyttään. Teillä tällaista sofistikoituneen hillittyä toimintamallia ei valitettavasti ole. Groteskina koston yritelmänä yhteiskunnalle täytätte täyttä kirstua päivittäin.

Satunnaiset onnistumisenne veroäyriäkin suurempina kansalaisen lompakon jäytäjinä luovat kiistattoman mielikuvan ihmisistä, joilla on kovaa näyttöä. Te olette yhteiskuntamme avainpelaajia. Olette kohkanneet koko elämänne kuvainnollisesti päin pöheikköä. Se, että näin ei ole kirjaimellisesti tapahtunut sitten 80-luvun, on kieltämättä surullista. Mutta myönnän, ei ole omallakaan kohdallani, tosin olen syntynyt 90-luvulla. Ette ole Robin Hoodeja, sen paremmin kuin köyhälistöä ryövääviä linnavouteja. Te ryöväätte tasaisesti kaikilta kansanryhmiltä, 18-kesäisestä klopista Henry Fordin ikätoveriin, poroporvarista rividuunariin. Joku suuri ajattelija sanoisi, että tasaisuus on keskinkertaisuuksien hyve. Minä tyydyn suuremman viisauden ilmeisessä puutteessa, puutteessa muutenkin ja kansan syvien rivien itsevalitsemanani edustajana toteamaan: vitun hyeenat.

Epäystävällisin terveisin,

Oskari Oikarinen

Sakotettu kanssaihminen

Vittuuntunut kesätyöläinen

Lääketieteen opiskelija

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.