Olemisen sietämätön epävarmuus

Maailma on pelottava paikka. Huomaan sen, kun raahaudun kouluun uni vielä silmässä ja ensimmäinen asia, jonka näen, on ikäiseni nainen, joka saa tietää vatsakipujensa taustalla olevan parantumattoman syövän. Huomaan sen, kun avaan koneeni iltapäiväteellä ja ensimmäisenä verkkokalvolleni pamahtaa kuva huonotukkaisesta miehestä, joka vihaa kaikkea, mitä edustan, ja tulee luultavasti hallitsemaan yhtä kansainvälisen politiikan suurimpia vaikuttajia seuraavat neljä vuotta. Huomaan sen ystävieni äänissä, kun he puhuvat tulevaisuudesta, ja väittelyissä, joissa ei ole tarkoitus ymmärtää vaan olla oikeassa.

Ymmärrän tarpeen hyvin. On oltava oikeassa, sillä maailma pelottaa. On pakko voida tukeutua johonkin, jotta uskaltaa olla. Sillä jos maahanmuuttajat eivät olekaan vastuussa minun huonosta olostani, ketä voin syytttää? Ilmastonmuutos ja globaalin taloussysteemin muutokset ovat liian näkymättömiä kohteita, liian suuria ja vaikeita muuttaa. Jos rokotteet eivät tapa lapsia, niin mikä sitten? On liian pelottavaa ajatella, että joskus ihmiset vain sairastuvat, ilman lääkefirmojen salaliittoja.

Kaikkia meitä pelottaa, ja me kaikki yritämme käsitellä sitä eri tavoin. Toiset tukeutuvat tieteeseen, toiset uskontoon ja toiset haluavat vain sulkea silmänsä. Ainoa meitä kaikkia yhdistävä totuus on kuitenkin se, ettemme voi tietää, emme voi oikeasti ymmärtää maailmaa tai paikkaamme siinä. Siksi tukeudumme valitsemaamme totuuteen ja puolustamme sitä loppuun asti. Sillä totuuden toiselle puolelle jää vain epävarmuutta, jota harva jaksaa kantaa. Siispä hyökkäämme jokaista vastaan, joka on eri mieltä, joka uhkaa totuuttamme ja näin koko olemassaolomme perustaa.

Koko systeemimme on rakennettu pelkojen minimoimiseksi. Yhteiskunta suojelee meitä toisiltamme, varmistaa etteivät muut saa loukata koskemattomuuttamme, vakuutukset suojaavat omaisuuttamme ja sosiaaliset suhteet suojaavat meitä yksinäisyydeltä. Yritämme tuudittautua tähän turvallisuudentunteeseen, koska muuten emme saisi mitään tehtyä. Jos aloittaisi jokaisen aamunsa pohtien lähestyvää ilmastokatastrofia, ei varmaan jaksaisi raahautua bakteriologian luennolle. Pelko lamaa meitä, ja tämä lienee osasyy siihen, miksi emme voi hyväksyä maailman vaanivia vaaroja. Tämä lienee osasyy siihen, miksi edelleen uskottelemme itsellemme, että kahden asteen tavoite on mahdollinen, että Lähi-idän tilanne ei vaikuta meihin tai että kasvava muukalaisviha on lähinnä vihervassarifeministien näpertelyä. Emme uskalla nostaa katseitamme poteroista ja havaita, mihin maailma on menossa. Se on liian pelottavaa.

Pelko on osa olemassaoloamme; sen varaan on rakennettu suurin osa evolutiivisista vaistoistamme. Pelko on vahvimpia impulssiemme ajajia ja saa meidät tarvittaessa toimimaan nopeasti. Se ei kuitenkaan saisi estää meitä elämästä elämäämme. Pelko on ongelma siinä vaiheessa, kun se estää meitä toimimasta rationaalisesti, kun se estää meitä hyväksymästä totuuksia, jotka ovat meille liikaa. Ennen kaikkea se on ongelma siinä vaiheessa, kun se alkaa ajaa massoja ja tehdä poliittisia päätöksiä.

 

Teksti // Aurora Lemma

Kuva // Ivar Lönnberg

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.