Lääkäritär – per aspera ad astra

Ilma väreilee kuumuudesta – ilosta ja onnesta. Korkeapaine on puhdistanut ilman pilvenharsoista ja haituvista. Jäljellä on kesän hehkuva lämpö, rauhallisesti kaarteleva rantatuuli ja kupliva into. Laiturissa lepäävän pienen mutta merikelpoisen matkaveneen avotilassa istumme me: äitini, siskoni ja minä. Iltapäivä on kesän ja mahdollisesti elämäni elämän kaunein, sillä olen tullut hyväksytyksi lääketieteelliseen tiedekuntaan. Iloisen naurun, mansikoiden, tuulihattujen tai kenties vastakorkatun Moët’n houkuttelemana paikalle astelee venekerhoon kuuluva pyylevä (herras)mies. Tiedusteltuaan ilonpitomme aihetta hän jakaa tovillisen kertomuksia lääkäriystävistään ja jatkaa matkaa. Kanssavenekerholainen pistäytyy veneemme äärellä vielä muutamaan otteeseen. Viimeisellä piipahduksellaan hän lausuu, ontuvasti piilotettu katkeruus ja pahennus äänessään: Kyllä suomalainen nainen osaa juhlia.q-graffa-2

Juhlimisen aihetta oli myös vuonna 1871, kun Helsingin yliopistossa lääketieteen opintonsa aloitti ensimmäinen nainen – Rosina Heikel. Hänelle myönnettiin Keisarillisen kirjelmän nojalla erikoislupa, jolla hän sai osallistua tiedekunnan opetukseen. Erillinen erikoislupa tarvittiin jokaista tenttiä varten. Vaikka Heikel sai osallistua luennoille, esimerkiksi dissektiot hänen oli suoritettava erillään muista opiskelijoista. Myös opiskelijarientoihin osallistuminen oli kaikin puolin sopimaton ajatus.

145 vuotta myöhemmin tätä todellisuutta on vaikea kuvitella. Tänä syksynä Helsingin yliopistossa yleislääketieteenopinnot aloitti 89 naista. Lukumäärä vastaa 59,7 prosenttia yleisen opiskelijoista. Prosenttiosuus on korkein Galenoksesta luopumista seuranneina keväinä ja 17,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin keväällä 2015. Lääkäriliiton Tilastoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2014 selvityksen mukaan naislääkäreiden osuus saavutti 50 prosenttia kaikista lääkäreistä vuonna 2004. Työikäisistä lääkäreistä naisten osuus on tätäkin suurempi. Lääkärikantamme on naisvaltaisimpia maailmassa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa naisia on lääkäreistä kolmannes. Tosin kehitys Yhdysvalloissakin noudattaa samaa suuntausta, sillä yhdysvaltalaisen lääketieteen ammattilaisten seuran AACM:n raportin mukaan vuonna 2015 47% alan opiskelijoista oli naisia.

Edes valmistumistuttuaan Pohjoismaiden ensimmäiseksi naislääkäriksi Heikel ei päässyt erikoislupien ikeestä. Hänelle myönnettiin poikkeuslupa, jolla hän sai harjoittaa lääkärinammattia, mutta ainoastaan, jos potilaina oli naisia tai lapsia. Heikelille ei koskaan myönnetty täysiä lääkärinoikeuksia. Vuonna 1914 Suomen senaatti sääti asetuksen, joka mahdollisti lääkärinvirkojen haun naisille. Sama asetus kuitenkin erikseen kehotti nimityksestä päättäviä harkitsemaan, oliko ”sopivaa”, että virkaa hoitaisi naislääkäri.

Suomen ensimmäisiä naislääkäreitä yhdisti voimakas palo ammatinharjoittamiseen, mutta nyky-Pakistanissa tilanne on toinen. BBC uutisoi syksyllä 2015, että Pakistanissa lääketieteen opiskelijoista huomattava enemmistö, 70% on naisia. Samaan aikaan naislääkäreistä on vahvoja sukupuoliroolien maassa huutava pula. Epäsuhdan taustalla ovat aktiiviset naimamarkkinat ja naimisissa olevien naisten työssäkäyntiä vieroksuvat perinteet. Merkittävä osa lääkäriksi opiskelevista naisista ei valmistuttuaan tule koskemaankaan potilaaseen vaan kääntävät huomionsa kotiin ja perheeseen, kuten perinteisesti on tapana. Korkeasti koulutettu naislääkäri on jokaisen pakistanilaisen unelmavaimo. Lääkäreiden kouluttaminen kotirouviksi on kuitenkin köyhälle maalle suuri taloudellinen rasite, ja maassa keskustellaankin mieskiintiöiden asettamisesta lääketieteellisiin koulutuksiin hakeville.

Sukupuolijakaumaltaan voimakkaasti painottunut lääkärikunta tuskin on etu Suomessakaan. Avoin ja heterogeeninen lääkäriyhteisö sen sijaan on rikas näkökulmissaan. Siksi on toivottavaa, etteivät miespuoliset medisiinarit tulevina vuosikymmeninä uhanalaistu. Itse koen ylpeyttä saadessani jatkaa 145-vuotiasta tasa-arvoisemman lääketieteenopiskelun perinnettä Helsingin yliopistossa. Toivon että tämän ylpeyden jakavat myös kanssaopiskelijani – sukupuoleen katsomatta.

Kohdatessani paheksuvaa mutinaa tai aliarviointia voin vain kohottaa maljan ja myöntää osaavani ja haluavani juhlia, kun vain löytyy syy juhlaan. Olkoon syy henkilökohtainen akateeminen saavutus tai jotain monin verroin banaalimpaa.

 

Teksti ja kuvat // Ellamaija Kasanen

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.