Antaako lääkis eväät politiikkaan? Päivi Räsäsen tarina.

Q-kautinen kävi haastattelemassa sisäministeri Päivi Räsästä ja selvitti, millainen on ollut lääkisläisen tie yhdeksi Suomen viime vuosien kohutuimmista poliitikoista.

Puhelin soi kesken mentoropetuksen. Googlaan numeron: Anja Sademies, ministerin sihteeri. Huonoja uutisia. Sisäministeri Päivi Räsäsen seuraavaksi päiväksi sovittua haastattelua saatetaan joutua aikaistamaan, enkä ehkä ehdi kiirehtiä Jorvista opetuksesta ajoissa ministeriöön Kirkkokadulle.

Onneksi myöhemmin iltapäivällä sähköpostiin on ilmestynyt viesti: vanha aika pitää ja paikka on vaihdettu minulle helpommin saavutettavaksi. Ministerin aikataulu joustaa, lääkisläisen ei. Tyypillistä.

Tapaamme lopulta turvatarkastuksen jälkeen Pikkuparlamentin kabinetti Vaahterassa rennon oloisen ministeri Räsäsen. Heti haastattelun aluksi hän pyytää sinuttelemaan ja alkaa sitten avata meille tarinaansa.


Päivi Räsänen oli lapsesta saakka tiennyt, että hän haluaa opiskella lääketiedettä. Luonnontieteistä kiinnostuneelle tytölle lääketieteellinen tiedekunta oli paikka, jossa yhdistyivät tiede ja ihmisten auttaminen.

Räsästä kiehtoivat ennen kaikkea fysiikka sekä matematiikka, jonka ylioppilaskokeesta hän sai täydet pisteet. Niinpä, kun kuuden laudaturin ylioppilas pääsi suoraan lukion jälkeen sekä Helsingin lääketieteelliseen että Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan teknillistä fysiikkaa, yritti hän aluksi yhdistää kahdet opinnot. Lääkiksen koulumaisuus ei kuitenkaan antanut periksi, ja fysiikan opinnot saivat jäädä.

–  Minun oli tosi vaikea valita. Toisaalta kiinnosti nimenomaan se teknillinen fysiikka. Olin vähän sellainen matematiikkafriikki lukioaikana ja harrastinkin sitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lääkiksen alettua erikoisaloja pyöri mielessä: lastentaudit, sisätaudit, gynekologia. Päällimmäisenä oli silti jatkuvasti haave tutkijan urasta. Useista yrityksistä huolimatta tie näytti nousevan aina pystyyn.

–  Yhden kesän olin mukana ryhmässä, joka tutki tauriinia. Piikitin ja letkutin rottia vapaaehtoisesti koko kesän, keräsin ja pakastin näytteitä. Loppukesästä oli tarkoitus tutkia näytteet ja menin hakemaan niitä pakastimesta. Koko kesän näytteet lilluivat siellä lämpimässä vedessä. Siivooja oli imuroinut ja unohtanut laittaa pakastimen töpselin takaisin seinään.

Tauriinitutkimus tyssäsi siihen, ja seuraava yritys päättyi ohjaajan yllättävään kuolemaan.

Jos tuolloin olisi ollut tutkijalääkärilinja, olisitko pyrkinyt sille?

–  Onko nykyään sellainen? Olisin aivan ilman muuta mennyt! Tavallaan minua olisi siellä Teknillisessä korkeakoulussa kiinnostanut juuri se, että se olisi ollut sellainen tutkijapainotteinen juttu. Mutta näin siinä kävi, ei tullut tutkijaa! Aina ei haaveet toteudu.

Vielä lääketieteellisen aikoihin Räsäsellä ei käynyt mielessäkään, että hän tekisi joskus päivätyönään politiikkaa. Hän ei ollut myöskään järjestöaktiivi. Omanhenkisiään ihmisiä hän tapasi opiskelijalähetystoiminnassa ja Medipiirissä, kristittyjen lääketieteen opiskelijoiden porukassa.

Olitko silloin jo poliittisesti sitoutunut? –  En ollenkaan! Ei sellainen minulla alle kolmekymppisenä koskaan tullut mieleenkään. En ollut opiskelijapolitiikassa mukana. Totta kai seurasin politiikkaa ja aina ovat yhteiskunnalliset asiat kiinnostaneet, mutta en kuvitellut, että politiikkaan lähtisin.

Valmistuttuaan lääketieteellisestä Räsänen ehti työskennellä 10 vuotta lääkärinä, muun muassa Helsingissä tekemässä sijaisuuksia ja Riihimäen aluesairaalassa sisätautien osastonlääkärinä. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen vuonna 1988 hän vaihtoi joustavampaan työnkuvaan ja teki keikkaa yksityislääkärinä ja työterveyslääkärinä.

Vuonna 1993 Räsänen valittiin Riihimäen kaupunginvaltuustoon ja toisella yrittämällä vuonna 1995 avautuivat ovet eduskuntaan. Ensimmäisen kansanedustajakesän ajan hän piti vielä vastaanottoa ja halusi pitää tuntumaa lääkärin työhön, mutta sai jälleen kerran huomata, ettei kahden paljon aikaa vaativan asian tekeminen yhtä aikaa toiminut. Tällä kertaa oli lääketieteen vuoro jäädä.

Miten viihdyit lääkärinä? Onko tehnyt mieli palata takaisin sen jälkeen, kun olet kokonaan lopettanut lääkärintyöt?

–  Kyllä viihdyin ja tykkäsin tosi paljon. Välillä on ollut kyllä ikävä lääkärintöihin. Esimerkiksi tykkäsin erityisen paljon siellä aluesairaalassa hoitaa päivystyksiä. Se oli monesti aika nopeatempoista toimintaa. Päivystyslääketiede olisikin ehkä myös ollut kiinnostavaa, jos olisin lääkäriksi jäänyt.

Lääkärin ura kiinnosti ja viihdyit ilmeisen hyvin. Mikä politiikassa sitten lopulta veti mukanaan?

–  Varmasti oli ensinnäkin se, että minua kiinnostivat lääketieteen etiikan kysymykset ja niiden kytkentä lainsäädäntöön. Minulle kysymys raskaudenkeskeytyksestä oli tosi vaikea silloin, kun aloitin opinnot. Olin vakaumuksellisesti niin vakuuttunut siitä, että ihmisen elämä alkaa hedelmöityksestä, että totesin, että en voi raskaudenkeskeytystä tehdä. Silloin -78 kun aloitin, kerättiin adressia lääkärin omantunnonvapauden puolesta, josta nyt on taas kansalaisaloite. Itsekin omalta kurssiltani keräsin nimiä, ja melkein kaikki kurssilaiset laittoivat nimen adressiin. Olin tavannut myös lääkärin, joka oli erotettu, kun hän ei ollut suostunut tekemään aborttia. Hän oli sitten korkeinta oikeutta myöten ollut oikeudessa. Olin myös aika paljon lääkärinä mukana julkisessa keskustelussa jo ennen kuin olin mukana politiikassa; olin tv:ssä, järjestämässä paneelikeskusteluita näistä eettisistä kysymyksistä ja kirjaprojekteissa. Se oli kuitenkin vielä kansalaiskeskustelua.

Sitten tuli 90-luvun lama, jonka aikana pidin vastaanottoa työterveyslääkärinä. Silloin näki tosi vahvasti, miten erilaiset yhteiskunnalliset ongelmat tulivat lääkärin vastaanotolle. Oli työttömyyden uhkaa, konkursseja, perheet hajosivat. Minulla nousi halu olla vaikuttamassa ongelmien syihin ennemmin kuin olla pelkästään hoitamassa yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttamia sairauksia. Oman perheen myötä myös perhepolitiikan kysymykset alkoivat kiinnostaa. Sitten joku pyysi ehdokkaaksi, ja kieltäydyin ensin varmaan kolmesti, mutta oli sitkeitä pyytelijöitä.

Semmoinen ajautuminen sitten lopulta?

–  Niin.

Näkyykö lääkäritausta tämänhetkisessä työssäsi jotenkin, vai vaikuttaako lähinnä puoluekanta ja uskonnollinen vakaumus?

– Kyllä se varmasti vaikuttaa, etenkin osaamisvahvuudet. Lääkärinä terveyspolitiikan kysymyksistä puhuessa saa enemmän painoarvoa. Monet näkemykset ovat myös yhteneväisiä lääkärikunnan kanssa.

Onko tullut vastaan tilannetta, jossa kansanedustaja- tai ministerikollega pyytää neuvoa terveyttä koskevassa asiassa?

–  Kyllä niitäkin välillä tulee, mutta on meillä täällä hyvä työterveyshuolto. On kyllä käynyt niinkin, että olen jonkin reseptin työtoverille kirjoittanut.

Räsänen_ilman_taustaa Jouduit hiljattain itse sairaalaan auto-onnettomuuden vuoksi. Tuliko sairaalassa mieleen, että roolit voisivat olla toisin?

–  Itse asiassa se oli nimenomaan se fiilis, kun makasi siellä paareilla ja katseli! Jollain lailla tuli se olo, että olisipa kiva olla tekemässä tuota hommaa, vaikka aika kiireisen näköistä sekin kyllä on. Töölön päivystyksessäkin valtavan paljon potilaita aika ahtaissa tiloissa; näki, että lääkäri teki tosi tehokkaasti työtään. Mutta kyllä siinä jännä tuttu fiilis tulee.

Kaikki tietävät sote-uudistuksen. Onko pinnalla joitain muita erityisesti lääketieteeseen tai terveydenhuoltoon liittyviä asioita, joita ei välttämättä näe niin suuresti julkisessa keskustelussa?

–  Kun tulin sisäministeriksi, huomasin jo aika alkuvaiheessa, että sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta on yllättävän paljon hyötyä. Se, mikä työlistää poliisia, on hyvin paljon mielenterveysongelmia, päihdeongelmia, syrjäytymistä. Jopa sisäministerin vastuualueelle kuuluvalla aselainsäädännöllä on hyvin tiiviit liittymäpinnat. Eduskunnassa hyväksyttiin juuri aselainsäädännön uudistus, jonka yhteydessä muutettiin myös lääkärin ilmoitusvelvollisuutta, joka oli alun perin hyvin epämääräinen ja vaikeaselkoinen lääkäreiden kannalta ja vastoin Lääkäriliiton kantaa. Nyt ilmoitusvelvollisuus on rajattu niihin tilanteisiin, joissa voidaan tehdä laaja-alainen psykiatrinen selvitys.

Meillä lääketieteellisessä on nyt kuumana puheenaiheena sisäänottomäärien tuntuva nostaminen, joka tulee varmasti tarpeeseen, mutta tuo myös paljon haasteita. Mitä mieltä olet tästä?

– Tunnistan tuon ongelman. Jos koulutukseen ei ole resursseja, on vaarana, että koulutuksen taso laskee. Ei pääse harjoittelemaan, ryhmät muodostuvat liian suuriksi. Ei huomioida riittävästi, että lääkäritiheys on Suomessa esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna ihan hyvä. Jos lääkärin työ järjestettäisiin mielekkäästi, ei tarvitsisi edelleen lisätä sisäänottomääriä. Vaarana on sekin, että jossakin vaiheessa sisäänottomääristä tulee liian isot poistumaan verrattuna.

Lopuksi, olisiko antaa vinkkiä lääkisläiselle, joka nyt jo tietää, että haluaa lähteä politiikkaan?

–  Politiikkaan kannattaa lähteä, jos on sisäistä paloa ja vahva vaikuttamisen halu yhteiskuntaan. Se on semmoinen tahtotila, joka kantaa politiikassa. Muuten sinne ei kannata lähteä, lääkärin työ on kyllä paljon mielenkiintoisempaa! Politiikassahan ollaan sillä periaatteella, että jokaisella on erilaiset tavoitteet ja myös arvolähtökohdat. Siksi se, että löytää puolueen, joka vastaa omia arvoja, on hyvä lähtökohta. Että viiteryhmä on sellainen, jonka puolesta haluaa tsempata ja olla vaikuttamassa.

Haastattelun päätyttyä otamme vielä muutaman kuvan. Räsänen vaikuttaa ilahtuneelta saadessaan lääkärintakin harteilleen.

Pakkaillessamme tavaroita takaisin laukkuihin ministeri kysyy, missä vaiheessa opintoja olemme. Kerromme, että klinikka alkoi juuri ja pian odottavat ensimmäiset luomenpoistot. Räsänen innostuu.

– Minulla on vieläkin se arpi siitä, kun kurssikaveri poisti minulta luomen. Heikki Pärnänen, tiedättekö, Suomen Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja, Räsänen nauraa ja koettaa kaulaansa.

Lääkis jättää ihmiseen ikuisen jäljen.

Teksti // Minna Lehtisalo    Haastattelu // Minna Lehtisalo ja Tomi Ylä-Soininmäki    Kuvat // Tomi Ylä-Soininmäki

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.